tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiaisen hätävara

Joskus me kaikki kohtaamme sen tilanteen, että ruokaa pitäisi tehdä, mutta jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Ruokakauppaan lähteminenkään ei ole vaihtoehto, kun on pyhäpäivä ja kaupat kiinni. Näinä päivinä on käytettävä luovuutta kun on nyhjästävä tyhjästä, eli valmistaa ateria niistä mitä kaapista sattuu löytymään. Tai ainahan on mahdollisuus lähteä hakemaan vaikka pizzat, kuten vaimoni ehdotti. Mutta siihen en suostunut, ennen kuin olin tutkinut saatavissa olevat raaka-aineet.

 
Näihin tilanteisiin olen osittain varautunut, hankkimalla tiettyjä perusraaka-aineita pakastimeen. Myös erilaisia säilykkeitä on hyvä olla aina kaapissa jemmassa. Olen havainnut myös tuoreiden yrttien puutteessa hyväksi korvaavaksi vaihtoehdoksi pakastekuivatut yrtit. Eihän niissä toki sama maku ole kuin tuoreissa, mutta paremman puutteessa menettelee ja säilyvät hyvin.

 
Nopean tilannekatsauksen ruokakaappeihin tehtyä, tein päätöksen ettei pizzoja tarvitse lähteä hakemaan. Jääkaapista löytyi kaksi eiliseltä päivältä jäänyttä kypsää kanan filettä. Pari kananmunaa ja nahistunut purjo, joka pienen kuorimisen jälkeen osoittautui täysin kelvolliseksi. Pakkasesta löytyi pakastettuja tatteja. Näistä raaka-aineista onnistuu hienosti aasialainen pyttipannu, eli fried rice. Tähän paistettuun riisiin voi broilerin lisäksi käyttää hyvin myös vaikka katkarapuja. Kasvissyöjälle sopivaan versioon voi broilerin jättää pois ja lisätä vain kasvisten määrää. Eli periaatteessa kaikkea mitä nyt vain jääkapista kulloinkin sattuu löytymään. Joten luovuutta vain peliin!


Wokkaus on yksi niistä harvoista ruoanlaiton muodoista, jolloin talvikaudella voi saavuttaa hitusen grillauksen fiiliksestä. Wokkauksessa on tärkeää, että kaikki tarvittavat raaka-aineet on valmiiksi esillä ja pilkottuna. Wokkipannun on oltava myös koko wokkauksen ajan kuumana, jonne aineosa kerrallaan heitetään mukaan.

Tunne kuinka hienot tuoksut täyttävät ilman ja laita jotain hyvää musaa soimaan taustalle. Fiilistele!

 

Fried rice  

     

Valmistusaineet

2 kevätsipulia tai pala purjoa
2 valkosipulinkynttä
tuore chilipalko (kuivattu rouhekin käy, mutta tuore toimii aina tykimmin)
loraus oliiviöljyä
n. 5 dl kylmää keitettyä basmatiriisiä
2 kypsää broilerin rintafileetä
n. 300 g viipaloituja sieniä, esim. herkkutatteja- tai siitakesieniä
2 kananmunaa
loraus soijakastiketta
loraus sitruuna- tai limettimehua
1 tl sokeria
mustapippuria maun mukaan
tuoretta korianteria (kuivattukin käy tarvittaessa)
 

Valmistusohje

Hienonna kevätsipuli tai purjo. Kuori valkosipulin kynnet ja hienonna ne. Poista chilistä kanta ja siemenet. Kuutioi chili.

Kuumenna öljy wok-pannulla. Kuullota valkosipuli-chilisilppua hetki. Lisää riisi ja paista käännellen muutama minuutti. Lisää pannulle viipaloidut broilerin rintafileet, viipaloidut sienet ja kevätsipuli/purjo.

Jatka paistamista käännellen noin muutama minuutti. Siirrä riisiseosta kohti wokin reunoja siten, että keskelle jää tyhjä tila. Lorauta wokkiin hieman öljyä ja riko siihen munat. Paista munat kokkelimaiseksi seokseksi. Sekoita ne muiden aineiden joukkoon.

Yhdistä soija, sitruunamehu ja sokeri. Kaada seos muiden aineiden joukkoon ja mausta mustapippurilla. Viimeistele korianterilla.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti