perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tomahawk

Trendit vaihtuvat ja näkyvät myös grillattavissa lihoissa. Olen havainnut, että tänä kesänä luullisten ja rasvaisempien lihanosien tarjonta ja suosio on lisääntynyt. Useimmille tutuimpia luullisia grillattavia ovat porsaan ribsit ja broilerin koivet. Naudanlihan luulliset osat ovat sen sijaan monille grillaajille vielä hieman vieraampia. Nyt sellaisiakin on vihdoin ilmestynyt kauppojen tarjontaan ja yksi parhaimmista on kotimaisesta rotukarjanlihasta valmistettu mehukas tomahawk-kyljys. Tästä noin kilonpainoisesta kyljyksestä riittää syötävää hyvin kahdelle ruokailijalle. Tämän valmistusta kannattaa ehdottomasti kokeilla. Ei muuta kun hyvää viikonloppua ja grillit kuumaksi!

Tomahawk on jenkkityyliin leikattu paksu, noin kilon painoinen naudan kyljys pitkällä luulla.

Tomahawk-kyljyksen valmistusohje



1. Poista tomahawk-kyljys pakkauksesta ja kuivaa talouspyyhkeellä. Anna pihvin levätä huoneenlämmössä noin tunti ennen maustamista. Sivele lihan pintaan oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Anna pihvin levätä vielä noin tunti.


2. Ruskista pihviä kuumassa grillissä noin viisi minuuttia per puoli. Siirrä pihvit miedolle lämmölle, esim. grillin yläritilälle.

 
3. Kääntele pihviä noin 5 minuutin välein, kunnes sisälämpötila on noin 62–65 astetta. Mittaa sisälämpö lämpömittarin avulla pihvin paksuimmasta kohdasta, kuitenkin niin ettei mittari osu luuhun. Poista pihvi grillistä, folioi ja anna levätä vielä noin viisi minuuttia. Leikkaa pihvistä haluamasi paksuisia siivuja.

Hyvä liha vaatii myös hyvät aterimet. Minulla on vuosia pihvejä leikannut Old Farmer Classic -pihviaterimet Genseltä, jotka on suunnitellut tanskalainen arkkitehti Bent Severin. Veitset ovat erittäin terävät ja ne ovat puuosista huolimatta tiskikoneen kestävät

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Tikkuleipä

Aina ei tarvitse lähteä kauaksi retkelle. Lapsille löytyy jännittäviä seikkailumaastoja usein ihan lähialueiltakin ja mikä parasta nämä elämykset eivät maksa mitään. Pakkasimme reppuun kotona valmiiksi tehdyn leipätaikinan, makkarat ja Maya -tikut ja hurautimme autolla päiväretkelle Kälviän Pesäkiville.



 Lohkareista on muodostunut useita luolia, joita lasten on jännittävä tutkia.
 
Pesäkivet sijaitsevat männikköisellä hiekkakankaalla Kälviän ja Lohtajan rajan läheisyydessä. Ne koostuvat isoista siirtolohkareista, jotka ovat sijoittuneet tiiviiksi ryhmäksi. Korkeimmat siirtolohkareiden huiput yltävät jopa 10 metrin korkeuteen. Pesäkivillä on nuotiopaikka, jossa ei ole polttopuuhuoltoa eli kannattaa varata omat puut mukaan.

Guatemalan vuoristossa kasvava ”Pino de Ocote” (Pinus teocote), mäntypuulaji, jonka erittäin pihkapitoinen puuaines antaa materiaalin Maya Sticks -tikuille. *

Light My Fire! Kunnon erämies saa tulen syttymään pelkän magnesium-tikun ja puukon avulla 
 
Maya Sticks -tikut ovat luonnollinen, ekologinen ja ympäristöystävällinen sytytysmateriaali

Tikkuleipä


Ainesosat:

3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa

Valmistusohje:

Sekoita taikinan ainekset valmiiksi kotona ja laita taikina muovirasiaan. Ota mukaan myös hiukan vehnäjauhoja ja yksi leivinpaperi alustaksi, helpottamaan leipien valmistusta.
Sytytä nuotio ja etsi paistotikkuja.

Taikana muotoillaan pitkulaiseksi ja se kierretään tikun ympärille. Kierrä taikina harvaan, koska taikina paisuu. Taikinan päät suljetaan kiinni, jottei taikina tipu nuotioon kesken kypsentämisen.
Tikkuleipä paistetaan hiilloksessa sopivan etäisyyden päässä. Paiston aikana tikkuleipää käännellään, jotta se kypsyisi tasaisesti joka puolelta. Kypsyminen vie vajaa 10 minuuttia hiilloksen kuumuudesta riippuen. Kypsä leipä irtoaa helposti tikusta ja tikkuun ei jää taikinaa.

 
 
 
 
* Maya Sticks -tikkujen valmistus ja viljely tapahtuu Sierra de las Minasissa Guatemalassa. Kaikki työ tapahtuu käsin paikallisen väestön tekemänä, jotka ovat pääasiassa Mayaintiaaneja. Kannot sahataan ja hakataan pienimmiksi macheteilla. Työaika on 8 tuntia päivässä. Kiinteä tuntipalkka sekä osittainen urakkapalkka on noin kaksinkertainen Guatemalan minimipalkkaan verrattuna. Kaikki työntekijät ovat vakuutettuja ja he saavat ylimääräisen kuukausipalkan joulukuussa sekä loman ja lomarahan. Kaikki tämä tapahtuu alueella joka kärsii suuresta työttömyydestä. Projekti on osa Fair Trade – reilua markkinointia, tapa auttaa väestöä kolmannessa maailmassa ja antaa heille elanto tarkoitusperäisellä tavalla.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Eurooppalainen ruokatori

Tänään alkoi vihdoin kovasti odoteltu kesäloma! En mitenkään malttanut tehdä täyttä työpäivää, vaan karkasin jo puolen päivän jälkeen lomille. Aloitimme perheen kanssa lomafiilistelyn lähtemällä katsastamaan Kokkolaan saapuneen Eurooppalaisen ruokatorin tarjontaa. Aurinkoinen sää ja samaan aikaan paikkakunnalla parhaillaan käytävä iso jalkapalloturnaus oli tuonut kivasti ihmisiä liikkeelle keskustaan.

 

Eurooppalainen ruokatori on vieraillut kaupungissa jo useana kesänä ja siitä onkin muodostunut kiva ja piristävä kesätapahtuma muuten melko köyhähköön Kokkolan tapahtumatarjontaan. Oli kiva huomata tapahtuman aikaisempiin vuosiin verrattuna lisääntynyt katuruokatarjonta. Yksi valitettava miinus tapahtumassa on edelleen ja se on hinnoittelu. Tälläkin kertaa useampi tuote jäi ostamatta överin hinnoittelun takia.

 
Nizzalaisia niçoise oliiveja

Tällä kertaa ruokatorilta tarttui mukaan ranskalaista patonkia ja oliiveja joista valmistin herkullista oliivitahnaa eli tapenadea. Pienistä nizzalaisista oliiveista kivien poisto oli tosin niin työlästä hommaa, että suosittelen kyllä tähän tapenaden valmistukseen ostamaan kivettömiä tai sitten isompia kreikkalaisia oliiveja. Mutta maku ainakin näissä ranskalaisissa oliiveissa oli loistava ja mihinkäs tässä lomalla on kiire minnekään.

 
Aitoa ranskalaista patonkia
 

Tapenadeleivät

   

Valmistusaineet:

Tapenade-tahna:
200 g mustia oliiveja (jos haluat päästä helpommalla ota kivettömiä)
2 anjovisfilettä
2 valkosipulinkynttä
persiljaa (jätä hieman koristeeksi)
1 rkl kapriksia
pari oksaa timjamia
1 dl oliiviöljyä

Tuoretta patonkia
 

Valmistusohje:

Sekoita ainekset timjamia ja öljyä lukuun ottamatta rouheeksi tehosekoittimella. Kaada seos kulhoon, lisää timjami sekä öljy kapeana nauhana koko ajan sekoittaen. Anna maustua jääkaapissa.

Leikkaa patongista noin sentin paksuisia viipaleita. Levitä päälle tapenade-tahnaa ja koristele persiljalla.

Kesälomallahan on aikaa vaikka poistella oliiveista kiviä. Saisihan sitä tapenade-tahnaa valmiinakin, mutta tarpeeksi hyvän makunautinnon saavuttaminen vaatii usein hieman vaivannäköä..
 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Tandoori-ruokaa

Intialainen ruoka on minun suosikkiruokaa. On hauskaa ollut huomata, että intialaisittain maustetut kanaruoat ovat muodostuneet myös 5-vuotiaan poikamme lempiruoaksi. Monet kuvittelevat, että lapset tykkäävät miedosti maustetusta ruoasta, mutta todellisuus voi yllättäen ollakin muuta. Lastenkin kanssa voi rohkeasti kokeilla uusia ja eksoottisempiakin makuja.


Olen haaveillut rakentaa pihanperälle maahan oman tandooriuunin. Tandooriuuni on intialainen keksintö. Se on vähän kuin leivinuuni muurattu pystyasentoon. Ideana on lämmittää uuni kuumaksi, pohjalle voi jäädä pieni hiillos, ja tiputtaa ruoat pitkissä vartaissa uunin pohjalle. Näin ruoka ei ikinä kosketa mihinkään pintaan ja esim. mehevät marinadit pysyvät grillattavassa ruoassa. Normaalissa grillissä marinadi sihahtaa herkästi ritilään kiinni. Tandooriuuni paistaa pinnan rapsakaksi ja sisältö jää mehukkaaksi.

Aitoa intialaista tandooritahnaa
 

Vielä kun minulla ei ole tätä tandooriuunia, niin joudun tyytymään intilaisen tandoori-ruoan valmistuksessa kaasugrilliin. Onnistuuhan se ihan kohtuullisen hyvin silläkin, mutta kyllä se tandooriuunin rakentaminen silti kovasti kiinnostaisi. Jää nähtäväksi, saanko sen vielä jonakin päivänä rakennettua.

Tee itse tandooriuuni kukkaruukuista – katso video


Chapati-leivät on leivottu Helsingin Myllyn luomu täysjyvävehnäjauhoista

Chapati-leivät valmistuvat kuumassa grillissä keraamisella planchalla

Tandoori Chicken

 

Ainesosat:

n. 500 g broilerin rintafileitä
1 rkl tandooritahnaa

2 dl maustamatonta jogurttia
1 tl chiliä
1 tl kurkumaa
1 tl suolaa
n. 20 g inkivääriä murskeena
2 murskattua valkosipulin kynttä
2 rkl viinietikkaa

Valmistusohje:

Paloittele broilerin fileet (n. 3 x 3 cm paloiksi) ja laita ne kannelliseen marinointiastiaan. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Kaada seos lihojen päälle ja anna marinoitua jääkaapissa pari tuntia tai mieluummin yön yli.

Tikuta kanapalat varrastikkuihin ja paista vartaita kuumassa grillissä.


Tarjoile basmatiriisin, chapati-leivän, raitha-kastikkeen ja mango chutneyn kera.
 

Chapati-leipä


Ainesosat:

2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 dl vettä


Valmistusohje:

Sekoita ensin suola ja jauhot. Lisää vesi ja sekoita voimakkaasti. Lepuuta taikinaa jääkaapissa puoli tuntia. Jaa taikina kahdeksi palaksi. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja painele pallot litteiksi.

Kauli taikina leiviksi ja paista leivät kuumalla valurautapannulla tai keraamisella planchalla grillissä molemmin puolin.


Raitha



Ainesosat:

paksua maustamatonta jogurttia
tuoretta kurkkua
puoli pussia Santa Maria India raita -mausteseosta

tuoretta minttua

Valmistusohje:


Hienonna tai raasta kasvikset ja sekoita jogurttiin. Lisää puoli pussia valmista raita -mausteseosta. Viimeistele mustapippurilla ja mintulla.

 
 

Weberin luonnollinen, palamaton, hajuton ja mauton grillaussuike estää vartaita tarttumasta grillin ritilälle. 

Suihkuta grillaussuihketta ritilälle ennen grillaamista

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen kasvihuonekurkku

Kylmä alkukesä on näkynyt myös vihervajassa siten, että kasvit ovat kasvaneet selkeästi edelliskesiä hitaammin. Tänään kuitenkin saatiin vihdoin poimia kesän ensimmäinen kurkku kasvihuoneesta. Tomaatit ja chilit kukkivat parhaillaan runsaasti, mutta niiden satoa saadaan vielä tovi odotella.


Kesän ensimmäinen kasvihuonekurkku valmis poimittavaksi
 
Ensimmäisestä tuoreesta vastapoimitusta kurkusta ajattelin valmistaa grillatulle kanalle maukkaan kurkku-juustosalaatin, johon poimin kasvihuoneesta myös yrttejä mausteeksi.

Tuetaan Kreikan taloutta ostamalla aitoa kreikkalaista luomu fetaa!

Salaatin mausteeksi käytin vihervajasta poimittua ruohosipulia, persiljaa ja basilikaa

Vihervajan kurkku-juustosalaatti

 

Valmistusaineet:

1 kasvihuonekurkku
1 pkt aitoa kreikkalaista fetaa
1 sitruunan mehu
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl ruohosipulia, silputtuna
1 tl viherpippureita murskattuna
1 rkl basilikaa, hienonnettuna
1 rkl persiljaa, hienonnettuna
mustapippuria myllystä
               

Valmistusohje:

Viipaloi kurku laakealle vadille.

Murskaa fetajuusto kulhon pohjalla. Sekoita juustoon sitruunamehu ja oliiviöljy.

Lisää kastikkeeseen sipulisilppu ja murskatut viherpippurit. Kaada kastike kurkkuviipaleiden päälle ja sekoita niin, että kaikki viipaleet maustuvat kastikkeesta. Sirota pinnalle silputut yrtit ja pyöräytä muutama kierros mustapippuria.

Anna salaatin maustua viileässä vähintään kaksi tuntia ennen tarjoilua.

Murskaa viherpippurit morttelissa
 
Kurkun kukka
 

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Uudet perunat

Yksi kesän kohokohdista on kotimaisten uusien perunoiden saapuminen kauppoihin. Vaikka inhoankin tiettyjä ruokarituaaleja, myönnän itsekin omaavan yhden sellaisen paheen. Se on uudet perunat ja silli. Kun niitä pääsee ensimmäisen kerran maistamaan, voi todeta kesän varmuudella alkaneen.

 
MSC-kirjainyhdistelmän takana on Marine Stewardship Council, vailla sidoksia toimiva voittoa tavoittelematon organisaatio. Sen tavoitteena on huolehtia maailman luonnonkalakannoista estämällä liikakalastus, koska liikakalastus vahingoittaa sekä kalastusteollisuutta että merten ekosysteemejä
 
Keitetyt uudet perunat tillin ja voisulan kanssa on suomalainen klassikko, mutta tällä kertaa valmistin uudet perunat missäpä muualla kuin grillissä. Perunoiden mausteeksi käytin valkosipulia ja omalta pihalta poimittua kangasajuruohoa.

Olemme istuttaneet kangasajuruohoa pihamme kivikkoryhmään paahteiselle paikalle, jossa se on hyvin levinnyt ja menestynyt. 
 
Kangasajuruoho on timjamin lähisukulainen varpumainen kasvi joka kukkii heinäkuussa
 
Kangasajuruoho on monissa maissa virallinen apteekkirohdos. Sen eteeristä öljyä käytetään lääkkeiden lisäksi kosmeettisissa valmisteissa. Mausteena kangasajuruohoa käytetään timjamin tapaan sekä ruuanlaitossa että juomateollisuudessa.

 

 

Savukalaa, kangasajuruohogrillatut perunavartaat ja pekonikastike


Valmistusaineet:

savukalaa (esim. siikaa)

Kangasajuruohogrillatut perunavartaat:
1,5 kg uusia perunoita
1 dl öljyä
1 valkosipulinkynsi
3 rkl hienonnettua kangasajuruohoa (timjamikin käy)
suolaa, mustapippuria

Pekonikastike:
1 pkt (120 g) fileepekonia
2 dl crème fraîchea
1 tl dijonsinappia
2 rkl tuoretta ruohosipulia
hienonnettuna
1 tl rouhittua mustapippuria
suolaa

Lisäksi:
silliä
 

Valmistusohje:

Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä melkein kypsiksi (10–15 minuuttia). Tikuta perunat vartaisiin. Sekoita öljyyn hienonnettu valkosipuli ja silputtu kangasajuruoho. Sivele vartaat seoksella. Grillaa käännellen noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

Kuutioi pekonit ja paista ne uunissa tai pannulla rapeiksi. Valuta talouspaperin päällä. Sekoita crème fraîche ja sinappi. Lisää joukkoon pekoni. Mausta ruohosipulilla, pippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Tarjoa lisukkeena hyvää silliä
 
Talomme on rakennettu vanhan niityn paikalle, jossa on ilmeisesti myös joskus perunaakin viljelty, siitä antaa viitteitä poikani keväällä tontin perältä löytämä vanha perunakuokan kärki
 

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Black banana smoothie

Tänään vihdoinkin saatiin se kaivattu helleraja rikki! Pitkään näitä kesähelteitä sai odotellakin. Tosin nämä helteet on ennustettu hyvin lyhytkestoisiksi, mutta naatitaan nyt niin kauan kun lystiä riittää. Tässä virkistävä smoothie, jota kannattaa kokeilla hellepäivien ratoksi. Hyvää ja toivottovasti helteistä viikonloppua!

 
Grillaa banaanit mustiksi 6-8 minuuttia

Black banana smoothie


Valmistusaineet:

2 dl maitoa
0,5 l vaniljajäätelöä
2 dl turkkilaista jugurttia
puolikkaan sitruunan mehu
4 kuoressaan mustaksi grillattua banaania

Valmistusohje:

Grillaa banaaneja noin 6-8 minuuttia. Kuori banaanit ja sekoita muiden ainesten kanssa tehosekoittimessa. Kaada laseihin ja nauti.

Vinkki:

Tällä ohjeella koostumus oli aika tuhti, jos haluat juomasta juoksevampaa lisää nesteen määrää.

Smoothien luomu trio