perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tomahawk

Trendit vaihtuvat ja näkyvät myös grillattavissa lihoissa. Olen havainnut, että tänä kesänä luullisten ja rasvaisempien lihanosien tarjonta ja suosio on lisääntynyt. Useimmille tutuimpia luullisia grillattavia ovat porsaan ribsit ja broilerin koivet. Naudanlihan luulliset osat ovat sen sijaan monille grillaajille vielä hieman vieraampia. Nyt sellaisiakin on vihdoin ilmestynyt kauppojen tarjontaan ja yksi parhaimmista on kotimaisesta rotukarjanlihasta valmistettu mehukas tomahawk-kyljys. Tästä noin kilonpainoisesta kyljyksestä riittää syötävää hyvin kahdelle ruokailijalle. Tämän valmistusta kannattaa ehdottomasti kokeilla. Ei muuta kun hyvää viikonloppua ja grillit kuumaksi!

Tomahawk on jenkkityyliin leikattu paksu, noin kilon painoinen naudan kyljys pitkällä luulla.

Tomahawk-kyljyksen valmistusohje



1. Poista tomahawk-kyljys pakkauksesta ja kuivaa talouspyyhkeellä. Anna pihvin levätä huoneenlämmössä noin tunti ennen maustamista. Sivele lihan pintaan oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Anna pihvin levätä vielä noin tunti.


2. Ruskista pihviä kuumassa grillissä noin viisi minuuttia per puoli. Siirrä pihvit miedolle lämmölle, esim. grillin yläritilälle.

 
3. Kääntele pihviä noin 5 minuutin välein, kunnes sisälämpötila on noin 62–65 astetta. Mittaa sisälämpö lämpömittarin avulla pihvin paksuimmasta kohdasta, kuitenkin niin ettei mittari osu luuhun. Poista pihvi grillistä, folioi ja anna levätä vielä noin viisi minuuttia. Leikkaa pihvistä haluamasi paksuisia siivuja.

Hyvä liha vaatii myös hyvät aterimet. Minulla on vuosia pihvejä leikannut Old Farmer Classic -pihviaterimet Genseltä, jotka on suunnitellut tanskalainen arkkitehti Bent Severin. Veitset ovat erittäin terävät ja ne ovat puuosista huolimatta tiskikoneen kestävät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti