lauantai 28. maaliskuuta 2015

Scampi-parsakuskus

Kevät se etenee vaikka välillä tuleekin vähän takapakkia, tai niin sanottua takatalvea. En sitten tiedä, voiko Suomessa maaliskuussa vielä puhua takatalvesta? No joka tapauksessa, poikkeuksellisen lämpimiin kevätkeleihin tuli tällä viikolla melkoinen muutos, kun parina aamuna sai rapata auton ikkunoita yli kymmenen asteen pakkasessa.


Yksi kevään merkki on asparagus officinaliksen eli parsan sesongin alkaminen. Olen jo muutamana vuotena odottanut kyseisen kauden alkua yhtä innokkaasti kuin kesän ensimmäisiä uusia perunoita. Vuodessa on muitakin sellaisia kausituotteita, joiden sesonkia on oppinut odottamaan vesi kielellä. Useita näitä kausituotteita, kuten parsaakin saa nykyisin ympäri vuoden, mutta vain keväisin sen syöminen tuntuu oikealta ja jotenkin myös pikkaisen juhlavaltakin.

 
Klassinen tapa herkutella parsaa on voisen hollandaisekastikkeen kanssa, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla jotain uutta ja valmistaa parsaa pääruokana kuskuksen ja äyriäisten kanssa.
 
 

Voita ainutlaatuinen unelmaloma kahdelle Ranskaan


Monet tietävät minut innokkaaksi kilpailuihin ja arvontoihin osallistujaksi. Ja onhan noista kilpailuista tullut vuosien varrella joskus jotain voitettuakin. Nyt tällä hetkellä Finnair Plussalla on menossa arvonta, jonka palkinnon todella haluaisin voittaa. Vai miltä kuulostaisi tämä palkinto?

”Kahden hengen matka laatuviinien sydänmaille Ranskan Bordeaux’hon 12.–15.6.2015. Yövyt suomalaisomisteisella viinitilalla isännän vieraana, maistelet viinejä tuottajan luona pittoreskissa Saint-Émilionin kylässä, tutustut maailman suurimpaan viinitapahtumaan Vinexpoon, ja iltaisin nautit kokin loihtimia herkkuja viinitilan terassilla.”


TÄSTÄ VOIT OSALLISTUA KILPAILUUN

 

Parsan kumppaniksi sopii hyvin raikas ranskalainen sauvignon blanc

Scampi-parsakuskus


Valmistusaineet

1/2 kg tuoretta parsaa
2 dl (täysjyvä)kuskusia
1 rkl kasvisfondia

Kastike:
1/2 dl öljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl raastettua limetinkuorta
1 rkl limettimehua
suolaa, mustapippuria
2 kevätsipulia hienonnettuna
1 dl tuoreita yrttejä (esim. basilikaa ja ruohosipulia)

Limettiset jättiravunpyrstöt:
200 g raakoja jättikatkaravunpyrstöjä
2 rkl limettimehua
3 rkl seesamiöljyä
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
öljyä paistamiseen


Valmistusohje

Sekoita limettimehu, öljy ja valkosipuli ravunpyrstöjen marinadiksi. Pane sulatetut jättikatkaravut maustumaan seokseen muutamaksi tunniksi. Käsittele parsa ja keitä se suolalla maustetussa vedessä napakan kypsäksi (2-5 min.). Paloittele parsat, nosta ne kulhoon ja peittele foliolla. Ota 2 dl parsan keitinvettä ja terästä se halutessasi fondilla. Sekoita kuuman keitinveden joukkoon kuskus ja anna tekeytyä kannen alla noin 5 minuuttia. Tee kastike. Sekoita hunaja öljyyn. Lisää limettimehu ja limetinkuori. Mausta suolalla sekä pippurilla ja pyöräytä joukkoon kevätsipulit sekä hienonnetut yrtit. Sekoita kastike kuskusin joukkoon. Paista jättikatkaravut pannulla öljyssä kypsiksi ja tarjoile kuskusin kera.

Parsaruoan tärkein mauste on sen oikea kypsennysaika. Keittoaika riippuu parsojen paksuudesta. Ohuet vihreät parsat kypsyvät parissa minuutissa, paksummat viidessä minuutissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti