Ostin siikaa yhden kilon verran. Siikoja oli yhteensä
kahdeksan kappaletta, joten siiat olivat kooltaan melko pieniä. Ajattelin
kokeilla ensimmäistä kertaa uutta tapaa valmistaa siiat grillissä sanomalehteen
käärittynä. Tällä menetelmällä valmistus onnistuu hyvin vaikka nuotion
hiilloksella, mutta itse käytin kaasugrilliä. Valmistusmenetelmä osoittautui
toimivaksi ja siika pysyi todella mehukkaana. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Kalastaja Markku Orjalan pyytämää tuoretta siikaa Ohtakarista |
Keskipohjanmaa-lehti on hyvä valinta tähän
valmistusmenetelmään, koska lehteä painaa Botnia Printin lehtitehdas, joka
käyttää kuivaoffset-painokonetta ainoana Suomessa. Kuivaoffset eroaa
perinteisestä painokoneesta monessa suhteessa. Yksi merkittävin ero on
painoprosessin vedettömyys. Vedetön painoprosessi on perinteisiin
painomenetelmiin verrattuna erittäin ympäristöystävällinen. Painaminen tapahtuu
ilman kemikaaleja ja öljyä.
Siika sanomalehdessä
Valmistusaineet:
1 kokonainen noin kilon painoinen siika tai useampi pienempi siika suomustettunasuolaa
pippuria
sitruunaa
ruohosipulia
oreganon oksia
1 paksuhko sanomalehti
Valmistusaineet:
Kostuta sanomalehti. Hiero mausteet siikojen sisään ja kääri kalat tiukasti Keskipohjanmaahan (Hesarikin käy). Jos siikoja on useampi, voit jakaa kalat useampaan sanomalehtipakettiin. Kiedo kaksinkertainen folio paketin päälle ja kypsennä grillissä noin puoli tuntia. Tarjoa kalat sanomalehdestä uusien perunoiden ja sitruuna-piparjuurivoin kera.Sitruuna-piparjuurivoi
Valmistusaineet:
4 rkl vettä200 g voita
1 sitruunan mehu ja kuori
2 rkl piparjuuritahnaa
suolaa
pippuria
Kiitos hyvästä vinkistä, ja varsinkin tuosta sanomalehden ekoloogisuudesta. Moni ei hoksaa tai tiedä tuota painotuotantojuttua (nimimerkillä..painomusteiden kans lätränny yli kakskyt vuotta). Kiva blogi, tervetuloa vastavierailulle.
VastaaPoista