Näitä
grillimaisteri kisailuja järjestetään tänä vuonna yhdeksällä eri paikkakunnalla.
Jokaiselta paikkakunnalta valitaan yksi paras grillaaja Helsingissä käytävään
finaaliin tavoittelemaan virallista grillimaisterin titteliä ja grillauksen
Suomen mestaruutta. Minun kotipaikkaani lähimmät kiertuepaikkakunnat olivat
Oulu ja Jyväskylä, joista Jyväskylän osakilpailuun laitoin hakemuksen.
Kilpailut järjestettiin Jyväskylän Aren aukiolla. Paikalle oli kertynyt runsaasti yleisöä ja aurinkoinen sää suosi tapahtumaa. Minä kilpailin ensimmäisessä alkuerässä yhdeksän muun grillaajan kanssa. Saimme ennen kisan alkua raaka-aineet, joista piti sitten kehitellä mahdollisimman herkullinen ja näyttävä annos 30 minuutissa kaasugrillillä.
Arttu Harkki ja Meri-Tuuli Lindström haastattelevat mitä Hullun Kokin grillistä on valmistumassa |
Tiukkaa kamppailua 1. karsintakierroksella |
1. karsintakierroksen annos tuomariston arvioitavana |
Grillattu ananas oli tuomariston mieleen |
Tuomariston maistelun jälkeen annos näyttää jo melko räjähtäneeltä |
Finaalin jälkeen Kokkia jo janottaa |
Hullun Kokin finaali annos |
Voittoa finaalissa
ei tullut, eikä se päämääränä missään nimessä ollutkaan. Kilpailu oli ennen
kaikkea hieno ja hauska kokemus.
Tässä hauska koostevideo Jyväskylän Grillimaisteri-tapahtumasta, jossa Hullu Kokkikin vilahtaa
Kokonaisena grillattu porsaanfilee
Valmistusaineet:
n. 1 kg porsaan
ulkofileetä
Marinadi:
1 dl oliiviöljyä1/2 dl valkoviinietikkaa
3 valkosipulinkynttä puserrettuna
2 salottisipulia suikaleina
2 rkl Grillimaisteri Churrasco -marinointikastiketta
1 tl sokeria
3 tl Grillimaisteri BBQ RUB, Salty Seasoning -maustesekoitusta
suolaa, mustapippuria
Marinadin valmistusaineet |
1/2 dl oliiviöljyä
2 tl Grillimaisteri BBQ RUB, Smoky BBQ -maustesekoitusta
2 rkl sitruunamehuhua
Valmistusohje:
Sekoita mausteöljyn
ainekset. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois ennen grillaamista. Grillaa fileetä
melko kuumassa grillissä noin 40 minuuttia välillä käännellen ja sivellen
mausteöljyllä, kunnes liha on kypsää.
Anna vetäytyä
folioon käärittynä ennen annospaloiksi leikkaamista. Tarjoa
avokado-tomaattisalsan kanssa.
Avokado-tomaattisalsa
Valmistusaineet:
2 kypsää avokadoa
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
Grillimaisteri Allround grillimaustesekoitusta myllystä
1 limetin mehu
tuoretta basilikaa
Valmistusohje:
* Kaikki
raaka-aineet (pois lukien liha) on saatu Grillimaisteri-tapahtuman kautta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti