Tähän viimeiseksi mainittuun tutustuin ensimmäisen kerran noin kymmenen vuotta sitten Porvoolaisen kirjakaupan alennusmyynnissä. Che Guevaran kirja vallankumoussota Kuubassa, oli nimittäin myynnissä ulosheittohintaan ja poliittista ideologiaa etsivänä nuorena kirja tarttui mukaani. Kirja ei ollut kovin hääppöinen lukukokemus, mutta kiinnostus herran muita kirjoja kohtaan heräsi. Saipa hänen kirjoittama moottoripyöräpäiväkirja minut ostamaan moottoripyöränkin.
No moottoripyörä on myyty jo aikoja sitten ja paljon on maailmankuvani ja poliittinen ideologianikin kypsynyt noista vuosista. Yksi asia kuitenkin mikä on jäänyt Che Guevaran kirjallisuuden innoittamana pysyvästi minuun, on mate. Tämä mate on argentiinalainen kansallisjuoma, joka tehdään Etelä-Amerikassa kasvavan yerba mate puun kuivatuista lehdistä. Maku muistuttaa etäisesti vihreää teetä, mutta on karvaampi ja ruohoisampi. Yerba mate sisältää paljon vitamiineja, mineraaleja, hivenaineita ja kofeiinia. Olen havainnut myös mateen vahvan piristävän vaikutuksen ja siksi sitä onkin tullut raahattua mukanani moottoripyöräreissuilta Jäämeren rannalta aina synnytysosastolle saakka.
Argentiina on maailman suurin maten tuottaja sekä kuluttaja |
Luonnonmukaisuus on vahva trendi myös viineissä |
Tämän nuoruuden sankarini innoittamana valmistin argentiinalaista carbonadaa
ja seuraksi luomu malbecia. Jos haluaa vielä
lisää tunnelmaa, niin laittaa taustalle soimaan vaikka Carlos Gardelin kappeleen Mi Buenos Aires queridon, niin
argentiinalainen ilta alkaa olla täydellinen :)
Illallinen on katettu |
Argentiinalainen
Carbonada
Valmistusaineet:
400 g paloiteltua
naudanlihaa (mielellään luomua)öljyä
1 sipulia pilkottuna
1 paprika pilkottuna
2 dl riisiä
n. 1 ½ l lihalientä
2 kuorittua tomaattia
2 perunaa kuutioituna (esikeitettyjä)
½ kesäkurpitsa kuutioina
6 pientä maissia
chiliä maun mukaan
1 tl sokeria
suolaa, mustapippuria
Valmistusohje:
Voit valmistaa
ruokalajin esimerkiksi wokkipannussa. Ruskista naudanlihapalat öljyssä ja nosta syrjään odottamaan. Freesaa seuraavaksi pilkottu sipuli ja paprika. Lisää myös riisi hetkeksi kuullottumaan. Pane lihat takaisin ja lisää myös lihaliemi, tomaatit sekä pilkotut perunat. Keitä 15 minuutin ajan.
Lisää mukaan kurpitsakuutiot ja keitä vielä 10 minuuttia. Lisää lopuksi pilkotut minimaissit sekä mausteeksi chiliä, sokeria sekä suolaa ja pippuria. Hauduta vielä muutama minuutti.
Tarjoa ruoka, kun se on kosteaa, muttei enää märkää.
(Ohje: pohjautuu Alkon Etikettiklubin jäsensivujen ohjeeseen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti