Näytetään tekstit, joissa on tunniste kreikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kreikka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen kasvihuonekurkku

Kylmä alkukesä on näkynyt myös vihervajassa siten, että kasvit ovat kasvaneet selkeästi edelliskesiä hitaammin. Tänään kuitenkin saatiin vihdoin poimia kesän ensimmäinen kurkku kasvihuoneesta. Tomaatit ja chilit kukkivat parhaillaan runsaasti, mutta niiden satoa saadaan vielä tovi odotella.


Kesän ensimmäinen kasvihuonekurkku valmis poimittavaksi
 
Ensimmäisestä tuoreesta vastapoimitusta kurkusta ajattelin valmistaa grillatulle kanalle maukkaan kurkku-juustosalaatin, johon poimin kasvihuoneesta myös yrttejä mausteeksi.

Tuetaan Kreikan taloutta ostamalla aitoa kreikkalaista luomu fetaa!

Salaatin mausteeksi käytin vihervajasta poimittua ruohosipulia, persiljaa ja basilikaa

Vihervajan kurkku-juustosalaatti

 

Valmistusaineet:

1 kasvihuonekurkku
1 pkt aitoa kreikkalaista fetaa
1 sitruunan mehu
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl ruohosipulia, silputtuna
1 tl viherpippureita murskattuna
1 rkl basilikaa, hienonnettuna
1 rkl persiljaa, hienonnettuna
mustapippuria myllystä
               

Valmistusohje:

Viipaloi kurku laakealle vadille.

Murskaa fetajuusto kulhon pohjalla. Sekoita juustoon sitruunamehu ja oliiviöljy.

Lisää kastikkeeseen sipulisilppu ja murskatut viherpippurit. Kaada kastike kurkkuviipaleiden päälle ja sekoita niin, että kaikki viipaleet maustuvat kastikkeesta. Sirota pinnalle silputut yrtit ja pyöräytä muutama kierros mustapippuria.

Anna salaatin maustua viileässä vähintään kaksi tuntia ennen tarjoilua.

Murskaa viherpippurit morttelissa
 
Kurkun kukka
 

torstai 4. kesäkuuta 2015

Frappe

Jokainen on varmasti huomannut, että kauppojen maitovalikoima on kasvanut runsaasti viime vuosina. Luomumaidot ovat jo tuttu näky valikoimassa, mutta nyt uutena tuotteena hyllyyn on ilmestynyt Vapaan lehmän maitoa.

 
Vapaan lehmän maitoa tuottaa jalasjärveläinen perhemeijeri Juustoportti. Juustoportin Vapaan lehmän maitoon ei lisätä mitään ylimääräistä. Lehmät saavat kuljeskella vapaana pihatossa ja syödä myös apilaa, jonka viljelyyn tarvitaan vähemmän lannoitteita. Maito kerätään noin 10 kilometrin säteeltä meijeristä ja näin myös kerätyn maidon hiilijalanjälki on saatu pienemmäksi.

Vapaan lehmän maito on:

100%  vapaasti pihatossa elävien lehmien maitoa
100%  hyvinvointisopimustiloilta kerättyä maitoa
100%  Vapaan lehmän tiloista kuuluu Nautojen terveydenhuollon seurantajärjestelmään
100%  tiloista sitoutuu ja saa koulutusta eläinten parempaan kohteluun ja apilanviljelyyn
100%  GMO-vapaata

Kylmä kahvi kaunistaa? Sitä en tiedä, mutta ainakin se piristää kivasti helteisenä kesäpäivänä jääkahvin muodossa. Näitä kesähelteitä odotellessa, voi valmistaa Vapaan lehmän maidosta tehtyä Frappea eli kreikkalaista jääkahvia.

Hullu Kokki on ollut kiinnostunut maidon alkuperästä jo hyvin nuoresta


Frappe

2 annosta

Ainesosat:

1 rkl pikakahvijauhetta
2 dl (Vapaan lehmän) maitoa
1 rkl sokeria
12 jääpalaa

Valmistusohje:

Mittaa kahvijauhe, maito ja sokeri tehosekoittimeen. Käynnistä tehosekoitin ja vaahdota seos.
Kun seos on vaahtomaista, lisää jääpalat tehosekoittimeen ja käynnistä laite vielä hetkeksi, jotta jäät murskaantuvat hieman. Kaada kylmä kahvijuoma laseihin ja tarjoa heti.

Minunkin isovanhemmat ovat olleet aikanaan maidontuottajia. Tuosta ajasta kertovat edelleen tallessa olevat pienet maitohinkit