Tästä ensimmäisestä omenasta muodostuikin varsinainen silmäterä, jonka kasvua tuli tarkkaan seurailtua. Nyt syyskuussa koitti sitten tämän ensimmäisen runsaan omenasadon sadonkorjuun aika. Valmistin tämän syksyn ainokaisen omenan grillissä ja sen seuraksi laitoin REKO-lähiruokaryhmästä ostettua Sortolan Jäätelön pistaasijäätelöä. Toivottavasti seuraavien vuosien sadoista tulisi sitten runsaampia, ensimmäisen omenan maku ainakin osoittautui hyväksi.
Omenapuu kukassa juhannuksen tienoilla |
Siinä se nyt on, ensimmäinen oma omppu! Lajiketta tosin en tiedä. |
Grilliomenat
Valmistusaineet:
(4 annosta)
4 kotimaista kirpeää syysomenaa
1/2 dl sokeria
kanelia, voita, vaahterasiirappia
pistaasijäätelöä
1/2 dl sokeria
kanelia, voita, vaahterasiirappia
pistaasijäätelöä
Valmistusohje
Pese omenat ja poraa omenankodat pois. Täytä porattu reikä voilla. Sirota sokeri ja kaneli omenien päälle. Laita omenat uunivuokaan tai vastaavaan ja pane grillin ylätasolle (n. 200 astetta) noin 15 minuutiksi. Valele omenia kypsymisen aikana paistoksen liemellä.
Anna omenoiden jäähtyä hetki. Asettele lautaselle jäätelöpallo, omena sekä paistoksen lientä. Halutessasi voit lisätä annokseen vaahterasiirappia maun mukaan. Koristele sitruunamelissalla.
Anna omenoiden jäähtyä hetki. Asettele lautaselle jäätelöpallo, omena sekä paistoksen lientä. Halutessasi voit lisätä annokseen vaahterasiirappia maun mukaan. Koristele sitruunamelissalla.
Sortolan Jäätelö on pieni ylikiiminkiläinen jäätelötehdas, jossa valmistetaan suussasulavaa jäätelöä oman maatilan maidosta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti