Täällä Vattajan rannoilla olen viettänyt useita mukavia ja ikimuistoisia rantapäiviä lapsuudessa. Onkin kiva seurata kun samoja rantaleikkejä leikkii nyt oma poikamme samaisilla hiekkarannoilla.
Kivaan rantaelämään kuuluu olennaisena osana myös ruoka. Olin ostanut pari viikkoa aikaisemmin Lidlin poistomyyntikorista heräteostoksena pienen pallogrillin. Tällä hiiligrillillä olikin näppärä valmistaa herkullinen rantaruoka-ateria. Ja sehän on tunnettu totuus, että rannalla tuleekin aina kova nälkä ja siellä syöty ruoka maistuu aina jotenkin erityisen hyvälle. Nautitaan näistä kesän viimeisistä lämpimistä päivistä!
Seesamibroileri
Valmistusaineet:
400 g broilerin rintafileetä2 dl barbequekastiketta
0,5 dl seesamiöljyä
0,5 dl seesaminsiemeniä (pannulla paahdettuna)
pari oksaa tuoretta korianteria
puolikas tuore chilipalko
Valmistusohje:
Kuutioi broilerin rintafileet annospaloiksi. Sekoita kaikki ainekset broileria lukuun ottamatta blenderissä. Mausta fileet suolalla ja pippurilla ja voitele marinadikastikkeella.Tikuta lihat vartaisiin ja grillaa noin 10 minuuttia. Voitele lihoja grillauksen aikana jäljelle olevalla marinadikastikkeella.
Tarjoa vartaat esimerkiksi salaatin kera.
S´mores on loistava rantajälkkäri, sen ohjeen löydät tästä aikaisemmasta kesähuone -postauksestani |
"Vanha saapaskin maistuu hyvältä, kunhan sitä on kypsytelty hiilien yllä." Italialainen sananlasku |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti